Olemme vuonna 2005 perustettu yritys. Työllistämme viidestä seitsemään alan ammattilaista. Yrityksen omistajat ovat Mikko Mäki-Kanto ja Teemu Myllyvainio. Toimimme Etelä-Pohjanmaalta, Karijoen kunnasta käsin.
2005
Suupohjan Seutuverkko Oy aloitti paikallisen valokaapeliverkon rakentamisen, jonka omistavat Kauhajoen, Isojoen, Jurvan, Teuvan ja Karijoen kunnat. Syksyllä 2005 perustettiin Net Weld Oy, joka vastasi alueelle tulleeseen uudentyyppiseen urakointitarpeeseen.
2006
Keväällä Suupohjan Seutuverkon kyläverkot lähtivät rakentumaan täydellä teholla. Jouluun mennessä kuitukotiin liittymiä oltiin rakennettu noin 170 kpl.
2007
Keväällä jälleen Suupohjan Seutuverkon kyläverkot lähtivät rakentumaan täydellä teholla.
2008
Talvella ja kevään aikana työskentelimme Pesmel Oy:n automaatio hommissa Suomessa ja Ruotsissa. Kesän aikana teimme Relacom Oy:n kanssa yhteistyössä Valoisa-projektin merkeissä Soneralle verkkoa Tampereen alueella. Lisäksi teimme joitain kohteita Suupohjan Seutuverkon alueella.
2009
Rakensimme Suupohjan Seutuverkolle erinäisiä kyläverkkoja suupohjan alueella. Lisäksi teimme automaatiotyöt Haaro Group Oy:n uuteen perunankäsittelylaitokseen.
2010
Talven aikana päästiin sopimukseen Karvian kuntaverkosta, jonka Suupohjan Seutuverkko rakennutti. Kesän aikana urakoitiin noin 700 kpl kuituliittymiä, jotka olivat käyttöön otettavissa jouluna 2010.
2011
Toimimme yhteistyössä Eltel Networksin kanssa. Urakoimme ympäri Suomen verkkoja Soneralle, Elisalle, PPO:lle, Kaisa-Netille. Kohteita Joensuussa, Kemissä, Simossa, Utsjoella, Nuorgamissa, Ylivieskassa, Nivalassa, Kannuksessa, Helsingissä ja Espoossa.
2012
Rakensimme Siikaisten kuntaverkkoa Suupohjan Seutuverkolle koko kesän. Syksyn tullen työskenneltiin Atria Kauhajoen nautateurastamon automaatioasennuksissa koko talvi.
2013
Kevät työskenneltiin edelleen Kauhajoen Atrialla automaatioiden kimpussa. Kesän korvilla lähdettiin pohjoiseen Kittilän ja Levin alueille rakentamaan Eltel Networksin kanssa Soneran kuituverkkoa. Ja syksyn tullen aloitettiin TLT Connection Oy:n kanssa yhteistyö Pohjois-Satakunnan kuituverkkoprojektin merkeissä.
2014
Pohjois-Satakunnan verkkoprojekti jatkuu TLT Connectionin kanssa koko vuoden, kuten myös Soneran pohjoiset projektit yhdessä Eltel Networksin kanssa.
2015
Soneran Pohjois-Suomen verkon laajennus ja parannus työ jatkuu yhdessä Eltel-networksin kanssa. Lisäksi Pohjois-Satakunnan verkon rakennustyöt jatkuvat TLT-Connectionin kanssa. Olimme mukana tekemässä myös Luoteis-Kuhmon kyläverkko- osuuskunnan verkkoa.
2016
Aloitimme yhdessä TLT-connectionin kanssa Pyhänetin teletyöt Haapajärvellä ja Pyhäjärvellä. Teimme myös KaseNetin kanssa yhteistyötä urakoimalla heille runkoverkon teletyöt Kyyjärvi -kaustinen välille. Teimme myös Elisan verkon laajennuksiin liittyviä töitä TLT-connectionin kanssa ympäri suomea.
2017
Edellisenä vuonna aloitettu Pyhänet projekti saatettiin loppuun TLT-connectionin kanssa. Jatkettiin myös Elisan runkoverkko projekteja TLT-connectionin kanssa ympäri Suomea. Toteutettiin myös Sunetille 3kpl uusia kyläverkkoja teletöiden osalta.
2018
Toteutettiin ensimmäiset aurinkosähkö-järjestelmät asiakkaille. Jatkettiin edelleen Elisan projekteissa mukana sekä TLT-connectionin ja Eltelin kanssa.